Recafa

Klippanin ravintola täyttää 120 vuotta

Ravintola Saaristossa juhlitaan tänä kesänä 120-vuotiasta ravintolaa. Klippanin luodolla, Helsingin Eteläsataman edustalla, ylväästi seisova valkoinen jugend-huvila on toiminut ravintolana jo vuodesta 1899 lähtien. Helsingin paraatipaikalla sijaitsevaa punakattoista ravintolaa on kutsuttu ”Helsingin parvekkeeksi merelle” ja se onkin yksi kaupungin näyttävimpiä ja vanhimpia ravintolarakennuksia, jolla on takanaan pitkä ja värikäs historia. Klippanilla on aina osattu juhlia – niin myös viimeiset 10 vuotta, jonka aikana ravintola on toiminut Saaristo nimisenä ja osana A&S Ravintoiden ravintolaperhettä.

Ravintola Saaristo Klippanilla – Makuja & Maisemia

Vappuna 1.5.2010 ravintolatoiminnan Klippanilla aloitti Anne ja Sakari Tainion perheyritys A&S
Ravintolat ja samalla ravintola muutti nimensä Ravintola Saaristoksi. Viimeisten 10 vuoden aikana Saaristo on vaalinut Klippanin juhlavaa mutta välitöntä tunnelmaa, ainutlaatuista miljöötä sekä skandinaavisen keittiön parhaimpia antimia. Ravintolassa on tanssittu lukuisat häät, vietetty rapujuhlat snapsilauluineen, illastettu romanttisesti kahden kesken, kestitty parhaimmat asiakkaat ja yhteistyökumppanit sekä nautittu perinteiksi tulleet Vappu- ja Äitienpäivälounaat. Sijainti Helsingin paraatipaikalla tarjoaa upeat maisemat jokaiseen ilmansuuntaan – niin merelle kuin kaupungin keskustaan.
Klippanin 120-vuotisen taipaleen kunniaksi Saaristossa on tarjolla koko kesäkauden ajan 67 € hintainen 4-ruokalajin Klippan 120 Juhlamenu.

120 vuotta ravintolahistoriaa

”Klippan on helmi, luonnon helmi” Näillä sanoilla kaupungin kiinteistöjohtaja Erik von Frenckell kuvaili Klippania 22.10.1936. Ravintolaa ja saarta ylistäviä sanoja löytyy myös vanhojen kirjojen valokuvista, joissa hehkutetaan: ”Klippanin kesäinen idylli on vastustamaton.”

Klippanin eli Luodon maantieteellinen nimi on Södra Blekholmen eli Eteläinen Valkosaari. Se oli jo ruotsinvallan aikana, 1700-luvun jälkipuoliskolla, osa silloisesta Sederholmin telakasta, jolla veistettiin lukuisia mahtaviakin purjealuksia. Myöhemmin saarella toimi Lindbergin telakka sekä vuosina 1878–1897 Jakob Nymanin laivaveistämö. Yli 100 vuotta kestänyt laivanrakennustoiminta päättyi saarella ja sen kallioilla v.1897. Vuonna 1898 järjestetyssä huutokaupassa Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vastoin kiinteistölautakunnan suositusta lopettaa laivankorjaus- ja hiilisatamatoiminnan ja hyväksyi asukkaittensa viihdyttämiseksi ravintoloitsijan, C. F. Nybergin, tarjouksen. Ehtoihin kuului, että ravintolarakennus olisi valmis viimeistään vuonna 1900 ja että kaupungin puutarhuri Olssonin laatima puiden ja pensaiden istutussuunnitelma toteutetaan. Itse rakennuspiirustukset olivat maineikkaan arkkitehti Selim Lindqvistin käsialaa.

Juhlalliset avajaiset olivat 17.8.1899 ja kaupungin lehdet kirjoittivat ihastellen tilaisuudesta ja siitä, kuinka oikea sähkövalo paloi ja että höyryalus välitti joka 20. minuutti liikennettä Keisarinnan kiveltä ja soutuvene varvin laiturista. Tanssi- ja juhlasali, jonka mitat olivat ja ovat edelleen 11,60 x 7,70 m yllätti monet, samoin sen katon hienot puuleikkaukset, jotka nousevat jopa 12 metrin korkeuteen. Ravintolan sekä myös saaren uudeksi nimeksi tuli Klippan. Nimen keksi tunnettu lehtimies Julius Hirn, jota kuvailtiin eloisaksi ja kaupungin lihavimmaksi mieheksi. Klippanista tuli jo ensimmäisenä syksynä kaupunkilaisten lemmikki, ehkä osittain myös Juliuksen ansiosta.

Lue täältä lisää Klippanin värikkäästä historiasta:
https://www.ravintolasaaristo.fi/120-vuotisjuhla.html

Historiatietoja on lainattu suoraan mm. teoksesta ”Klippan Helsingin parveke merelle”. Sen kirjoittaja Aarni Krohn kiteytti loistavasti 4.6.1968: ”Klippanissa on perinteitä, muistoja, nykyisyyttä. Siellä voi meidän aikamme uusi ihminen iloisen, musiikki- ja laulupitoisen ohjelman ohessa vaistota ja saada jotakin, jota sanoilla ei voi ilmaista. Se jokin ja sen selville saaminen on meidän oman herkkyytemme varassa.”

Ravintola Saaristo
Klippan, 00140 Helsinki
p. 09 7425 5590
www.ravintolasaaristo.fi
www.facebook.com/ravintolasaaristo
www.instagram.com/asrestaurants
Avoinna 13.9. saakka: ma-pe 17-23
Muina aikoina avaamme ennakkotilauksesta isompiin yksityistilaisuuksiin aina syyskuun loppuun saakka.
Yhteysvene liikennöi ravintolan aukioloaikoina 20 min välein (tasalta, 20 min yli ja 20 min vaille) Saariston laiturilta Olympiaterminaalin eteläpuolelta (Ehrenströmintie).

Lisätiedot:
Heli Laakkonen
markkinointipäällikkö
A&S Ravintolat
heli.laakkonen@asravintolat.fi
p. 09 7425 5511 / 0405897689