22-vuotias David ryhtyi R-kioskiyrittäjäksi

Reilu vuosi sitten R-kauppiaana Espoossa aloittanut David Rozenberg oli sitä ennen toiminut pidempään
ravintolapäällikkönä.

– Työssäni olin tottunut hoitamaan useamman ravintolan kaikki hallinnolliset tehtävät, minkä ansiosta minulle oli muodostunut selkeä näkemys niin laadunvalvonnasta kuin työntekijöitten koulutuksesta, David kertoo.

Seuraava askel olisikin voinut olla oman ravintolan perustaminen. Se ei tuntunut kuitenkaan Davidista houkuttavalta. R-kioskiyrittäjäksi lähtemisessä oli sen sijaan useampi tekijä, jotka kiinnostivat. Yhtenä niistä oli työn tarjoama vaihtelu.

– R-kioski on tunnettu ja vahva brändi, jonka palvelukonsepti on itse asiassa hyvinkin monipuolinen, hän valottaa.

Aikansa puntaroituaan David otti rohkean askeleen. Lopullisena kimmokkeena päätöksessä oli R-kioskin loppuun asti mietitty ja jouheva konsepti, joka mahdollistaa oman yrityksen starttaamisen turvallisesti.

– Yhtiön omat tukipalvelut tarjoavat hyvät eväät aloittavalle yrittäjälle, kun ei itse tarvitse lähteä selvittelemään jokaista liiketoiminnan yksityiskohtaa erikseen.

Vahva brändi ja valmis tuotevalikoima  

Tuote- ja palveluvalikoima on R-kioskilla yllättävän kattava. Konseptiin kuuluu palvelutuotteiden, pakettipalveluiden ja Veikkauksen ohella myös foodservice-sektorin lämpimiä tuotteita, kuten pizzaa, hodareita sekä erilaisia leivonnaisia ja kahvia.

Ketjun oma konsepti säätelee toimintaa tuoden samalla helpotusta monessa kohden. R-kioskin omat palkanlaskijat, controllerit, samoin kuin IT-tuki ynnä alue- ja myyntipäälliköt neuvovat kaikessa, jolloin asiat osaa tehdä varmasti oikein.

Ennen kaikkea tuotevalikoima tulee R-kioskin konseptissa valmiina ja aloittavan yrittäjän aika säästyy muuhun tärkeämpään.

– Yksinyrittäjänä tällaisen tuoterepertuaarin rakentaminen ja siihen liittyvät neuvottelut olisivat sen sijaan vieneet leijonan osan ajasta ja voimavaroista, David toteaa.

Kaiken perusta on hyvä asiakaspalvelu

Asiakaskunta on hyvin monipuolinen ja vaihtelee toki kioskin sijainnista riippuen, mikä on työn suola. Työpäivään mahtuu paljon erilaisia asioita. Yrittäjän toimessa on myös oma vapautensa, jossa oma työpanos palkitaan. Tämä innostaa kehittämään liiketoimintaa eteenpäin.

– Aika ei tässä työssä käy todellakaan pitkäksi, vaan asiakaspalvelutilanteiden ansiosta jokainen työpäivä on omanlaisensa, hän toteaa.

Tärkeintä on Davidin mukaan löytää oma vakiasiakaskuntansa, ja pitää heidät tyytyväisinä. Heitä pitäisi Davidin mukaan olla asiakkaista noin 70 prosenttia.

– Se vaatii etenkin alussa paljon työtä, mutta palkitsee pitkällä jänteellä.

Parasta kaikesta, ahkeruus palkitaan ja vahva panostus asiakaspalveluun näkyy yrittäjän tuloissa myös viivan alla.
Omalta mukavuusvyöhykkeeltä ulos astuminen ei jännitä nuorta yrittäjää. Hänellä on yksi kioski Espoon Soukassa, ja sen ohella vielä hoitokioski Espoon torilla.

– On aina mukavaa, kun saa astua uusiin haasteisiin. Uskallankin suositella R-kioskia toimivana ja turvallisena ratkaisuna niille, jotka haaveilevat yrittäjäksi ryhtymisestä, hän summaa.

www.r-kioski.fi/kauppiaaksi

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.