ISOÄITIEN HERKUT -digikeittokirja tutustuttaa paikallisiin perinneherkkuihin

MKN Ruokaneuvot on koonnut yhteen lähes 80 paikallista perinneherkkua eri puolilta Suomea.  Digitaalisten kirjankansien välistä löytyy reseptejä, mutta myös tarinoita niiden takaa. Kirja on vapaasti luettavissa Maa- ja kotitalousnaisten nettisivuilta. 

Eteläpohjalaista NAURISLEIPÄÄ, eteläsavolaista OHRARYYNIRIESKAAROTINARINKILÖITÄ Etelä-Karjalasta, hämäläistä UUNILAHNAA JA PINAATTIMUHENNOSTAMUSTIKKAMÖLLÖÄ Kymenlaaksosta, RAKKAUSPUUROA Pirkanmaalta, uusmaalaista PIIMÄJUUSTOA, kainuulaisia TEOKSIAHIRVI-KAALIPATAA Pohjois-Karjalasta, YHDEN MUIKUN KUKKOA Pohjois-Savosta, keskipohjalaista KRENIKKAA, keskisuomalaista MAITOPERUA, satakuntalaista LAPSKOUSSIA, varsinaissuomalaista RUSINAMAKKARAA ja RÖSSYPOTTUA Pohjois-Pohjanmaalta. Nämä kaikki ja monta muuta isoäidin aikaista herkkua esitellään uudenlaisessa keittokirjassa.

Kirjassa kierretään eri maakunnissa tutustumassa kunkin alueen ruokaperinteeseen, kerrotaan tarinoita paikallisista ruoista ja annetaan ohjeita niiden valmistamiseen. Perinnereseptit on muokattu helposti toteutettaviksi ja nykypäivään sopiviksi esimerkiksi kasviksia lisäämällä. Reseptien tarkoitus on innostaa varsinkin nuoria kokeilemaan perinteisiä herkkuja.

Mukana on myös videomateriaalia, joka avautuu suoraan kirjan sivuilta. Kokeillut, toimivat reseptit, tarinat ja videot ovat MKN piirikeskusten ruoka-asiantuntijoiden kokoamia ja tekemiä. Myös suurin osa ruokakuvista on heidän ottamiaan.

Rauhassa haudutellen

Nykyajan trendinä on tehdä ruokia, jotka valmistuvat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Toisaalta muun muassa juureen leipominen on nostanut suosiotaan. Perinneruokien valmistus vie aikaa, mutta välillä ehtii touhuilla muuta.

”Vaikka useiden perinneruokien valmistamisessa saattaa mennä tunteja, ruokaa ei yleensä tarvitse koko ajan olla vahtimassa ja hämmentelemässä. Aikaa kuluu paljon nostatukseen ja haudutukseen. Valmistaminen vaatii enemmän ajankäytön suunnittelua”, kirjan toimittanut kehityspäällikkö Marita Suontausta MKN Keskuksesta kertoo.

”Suomalainen ruokakulttuuri on muovautunut idästä ja lännestä tulleista vaikutteista. Aikaisemmin hyvinkin vahvat alueelliset erot ruoissa ja valmistusmenetelmissä ovat aikojen saatossa tasoittuneet. Mutta vielä löytyy maakuntakohtaisia erikoisuuksia. Kannustan kokeilemaan, miltä maistuvat vanhasta suomalaisesta ruokaperinteestä nousevat paikalliset herkut.”

Isoäitien herkut -digikeittokirja on tehty opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Kirja on tarkoitus täydentää myöhemmin, ja toiveena on saada siitä myös painettu versio.

Linkki kirjaan: 
https://www.maajakotitalousnaiset.fi/www/nettilehdet/isoäitien.herkut/

Toimittaja: Marita Suontausta MKN Keskus ry
marita.suontausta@maajakotitalousnaiset.fi
p. 040 526 4619

Kirjoittajat (reseptit, tarinat, videoiden tekijät): Asta Asunmaa, Anna Kari, Essi Keränen, Henna Kyyrä, Suvi Malin, Mari Mäenpää, Marja Niskanen, Satu Nokkonen, Mirja Pummila, Anna Rinteinen, Katja Rissanen, Outi Penttilä, Hannele Veteli, Niina Vihelä, Maija Willman

Taitto: ProAgria Keskusten Liitto, Graafiset palvelut

Julkaisija: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry

maajakotitalousnaiset.fi/ruokaneuvot

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.