Laitilan Imperiaali Stout kasvatti jälleen palkintopottiaan

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali Stout palkittiin tänä vuonna jo kymmenennen kerran järjestetyssä Suomen Paras Olut -kilpailussa. Stout pokkasi kolmannen sijan sarjassa Stoutit ja Portterit. Kyseessä on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena sekä isot että pienet panimot.

Imperiaali Stout 9,2 % on yksi palkituimmista suomalaisista oluista ja tämä viimeisin tunnustus on sille jo toinen samasta kilpailusta.  Kolmannen sijan omassa sarjassaan saanut olut on vahvasta 9,2 % alkoholipitoisuudestaan huolimatta tasapainoinen ja maukas kokonaisuus, jonka makuprofiilista on selvästi erotettavissa vivahteikkaita suklaan, lakritsin ja vaniljan aromeja.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 300 olutta 49 panimosta. Oluita oli tuomaroimassa myös joukko kansainvälisesti tunnettuja ammattituomareita ja olutasiantuntijoita Saksasta, Italiasta ja Belgiasta. ”Aina kun haluamme menestyä koti- tai ulkomaisissa olutkilpailuissa, ilmoitamme niihin Laitilan Imperiaali Stoutin. Se on hevonen, jolla pääsee palkintosijoille”, virnuilee Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka

Olutta on tällä hetkellä saatavana Alkoista ja valikoiduista olutravintoloista, joten suomalaisille onkin nyt tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus päästä maistamaan tätä useamman palkinnon voittanutta Imperiaali Stoutia.

 

Lisätiedot: Rami Aarikka p. 0400 676 526, rami.aarikka@laitilan.com.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.