Laskimme viljelijän saaman osuuden tutuista joulupöydän antimista

Perinteisten jouluruokien valmistuksessa käytetään satokauden kasviksia. Laatikot ja rosolli ovat joulupöydän herkkuja, joiden raaka-aineet voidaan viljellä myös Suomessa. Nimensä mukaisesti lanttulaatikon pääraaka-aine on lanttu ja porkkanalaatikon porkkana. Rosolli voidaan koota esimerkiksi punajuuresta, porkkanasta, avomaan kurkusta ja sipulista.

Lanttulaatikon resepti, josta saadaan n. 8 annosta, tarvitaan 1 kg lanttua. Kotimaisen lantun hinta Kasvistiedon pitkäaikaisessa hintaseurannassa on ollut keskimäärin 0,66 €/kg. Keskimääräinen hinta on saatu tarkastelemalla vuosien 2016–2020 painotettuja viljelijöiden saamia verottomia tukkuhintoja.

10 annoksen porkkanalaatikkoon tarvitaan 1 kg porkkanoita. Kotimaisen porkkanan hinta Kasvistiedon pitkäaikaisessa hintaseurannassa on ollut keskimäärin 0,78 €/kg. Yhdestä porkkanalaatikkoannoksesta viljelijän saama osuus on siis noin 0,08 €.

Rosolli 10 ruokailijalle, joka voidaan koota reseptin mukaan esimerkiksi 400 g punajuurta (0,74 €/kg), 300 g porkkanoita (0,78 €/kg), 200 g avomaan kurkkua (0,92 €/kg) ja 100 g sipulia (0,75 €/kg). Tällöin 10 ruokailijan rosollista tuottajan saama osuus on yhteensä 0,79 €. Yhden rosolliannoksen osuus viljelijälle on siis 0,08 euroa.

Kasvistieto Oy:n tilastot palvelevat viranomaisia ja tutkijoita

Kasvistieto Oy on puutarha-alan markkinatietoa välittävä yritys, joka kerää ja välittää tukkuliikkeisiin myytyjen avomaan ja kasvihuonevihannesten, perunan, hedelmien ja marjojen tuottaja- ja pakkaamohintoja sekä markkinatietoa.

Määrä- ja hintatilastoista on muodostunut ainutlaatuinen ja arvokas tietokanta, jota monet tutkijat, hankkeet ja oppilaitokset hyödyntävät.

Yli 50 kasvin hintatiedot auttavat tuottajaa ja neuvojaa

Viljelijän on hyvä tiedostaa tuotannon yleinen hintataso, jotta hän pystyy tekemään kattavat laskelmat tuotannon kannattavuudesta ja että hän osaa hinnoitella tuotteensa oikein. Hintatietoja voivat hyödyntää myös neuvojat.

Kasvistieto Oy:n hintadataa on saatavilla yli 50 maatalous- ja puutarhakasvista.
Esimerkit keskihinnoista: vuosikeskihinnat ja kuukausikeskihinnat.

Lisätietoa palvelun toiminnasta, tarpeen mukaan räätälöitävistä tilastopalveluista ja valmiiden tilastopakettien hinnoista löytyvät sivustolta kasvistieto.fi.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Miika Ilomäki, email: miika.ilomaki@hmlry.fi, puh: 040 828 2017

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.