Leppoisa tunnelma kruunaa teemallisen brunssin

Tapiolassa kauppakeskus AINOAssa ja Kirkkonummella toimiva Bistro o Mat on tarjonnut brunsseja jo 10 vuotta. Maku ja palvelu ovat olleet asiakkaiden mieleen vuodesta toiseen.

Yrittäjä Päivi Palovaaran mielestä Bistro o Matin sunnuntaibrunssia voisi kutsua myös lounaan ja illallisen yhdistelmäksi. – Brunssimme alkaa alkupalapöydän antimilla. Sen jälkeen syödään pöytiin tarjoiltava pääruoka. Pääruoan jälkeen vuorossa ovat jälkiruokapöydän itse tehdyt herkut.

Bistro o Matin brunssin suosion yksi salaisuus voi piillä siinä, että vaikka idea on sama, sisältö vaihtuu kuukauden tai kahden välein. – Tällä hetkellä meillä on lokakuuhun asti Italia-teema. Alkupalapöydässä on antipastoa, muun muassa on italialaisia leikkeleitä ja mustekalasalaattia. Pääruokavaihtoehdot ovat  taimenta caponattalla, vasikanposkipastaa ja tattirisottoa. Jälkiruokapäytä tarjoilee italialaisia herkkuja, kuten tiramisua, pannacottaa ja juustoja, Palovaara kertoo.

Yksi Bistro o Matin brunssien suosituimmasta teemoista on ollut joulun jälkeen toteutettava blinibrunssi.

Teemasta riippumatta ruoat tehdään huolella itse ja niiden valmistamiseen käytetään aina ensisijaisesti kotimaisia, lähellä tuotettuja raaka-aineita.

Palovaara uskoo brunssin suosion pysyvän. Sen tunnelma syntyy paitsi makunautinnoista myös leppoisasta yhdessäolosta. – Olemme huomanneet, että brunssille tulevat usein isovanhemmat lapsineen ja lastenlapsineen tai sitten kiireetöntä sunnuntaita tullaan viettämään ystäväporukalla.

Tapiolan brunssi on palannut koronatauolta. Kirkkonummella tila on pienempi ja brunssin tarjoamista on päätetty vielä siirtää.

Bistro o Mat vuokraa tiloja myös perhejuhliin. – Meillä pidetään perhejuhlia laidasta laitaan ja myös yritysten tilaisuuksia. Eniten on syntymäpäiviä, mutta myös esimerkiksi babyshowereita ja rippijuhlia.

Yhteyshenkilö:

Päivi Palovaara, Bistro o Mat
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Tilaa lehti Diginä

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.