Olutharrastajien palvelut paranevat – Rööperin Hopstop ja Juomatarviketukku Lappo Oy aloittavat yhteistyön

Jo ennen koronapandemiaa kasvussa ollut kotioluenvalmistuksen trendi saa kaivattua lisävahvistusta. Ennestään laajaan hanaolut- ja ulosmyyntivalikoimaan panostanut Helsingin Rööperin Hopstop tarjoaa nyt Lappo-tuotteita kotioluiden valmistukseen.

Tuomalla Lappo Oy:n shop-in-shopin palvelutarjontaansa ravintola Hopstop haluaa nostaa entistä paremmin esille kotimaisen oluenvalmistuksen käsityötaidon sekä kohottaa alan harrastuksen arvostusta.

Hopstop tarjoaa jatkossa saman katon alta, Annankatu 3:ssa, laadukkaiden pienpanimoiden valmistamat taidonnäytteet, myös hanaoluina, sekä erilaiset tarvikkeet ja raaka-aineet, joiden avulla kasvava joukko kotioluenpanijoita voi kehittää osaamistaan oluenpanemisen saralla.

”Olutkulttuurimme on mennyt upeasti eteenpäin viime vuosina. Samalla kotimainen oluenvalmistus on saanut enemmän ansaitsemaansa arvostusta. Rööperin Hopstopissa haluamme tukea tätä kehitystä sekä jatkaa Annankadun pitkää perinnettä oluen ystävien kohtaamispaikkana”, Momentin Restaurantsin ravintolatoimen johtaja Jan Karppanenkertoo.

Hopstopissa sijaitsevassa Lapon shop-in-shopissa on kotioluttarvikkeiden ja -laitteiden lisäksi laaja valikoima maltaita, myös valmiiksi rouhittuina, sekä nestehiivoja ja humalia – aina tuoreina ja kylminä mukaan. Lisäksi myynnissä on valmiita mallaspakkauksia ja olutuutteita.

Ravintolassa on nyt myös oma kulmaus, josta voi ostaa eri panimoiden teemoilla ja logoilla varustettuja asusteita ja muuta rekvisiittaa. Hopstopin ja Lapon on tarkoitus järjestää tulevaisuudessa yhteistyössä kotiolutkursseja ja muita alan harrastajien tapahtumia.

“Toivottavasti tarjonta ja aktiivinen keskustelu oluesta saavat aikaan myös sen, että yhä useampi uusi kotioluenpanija innostuu mallasjuomien valmistuksesta”, Jaakko ManniLappo Oy:ltä toteaa.

Lapon shop-in-shop on avoinna asiakkaille Rööperin Hopstopin aukioloaikojen mukaisesti.

Kuva: Hopstop.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.