Ravintola, Kahvila & Fastfood

Suomen luomukeruuala on maailman suurin, mutta ammattikeittiöissä villiluomua eli luomuluonnontuotteita käytetään harvakseltaan. Vielä tekeillä oleva selvitys kertoo, että luonnontuotteita käyttää 2/3 ravintoloista. Villiluomu on brändäysmielessä hyvä lisäarvo ruokalistalle.
Varhaisaamiaisesta illalliseen ja aitioista kattoterassiin – Lapland Hotels näki Tampereelle kohoavan UROS LIVE -areenan valtavan potentiaalin, ja sen yhteyteen rakenteilla olevan hotellin yhteyteen kasvoi kokonaisuus, joka vie mukanaan Lapin konstailemattomaan makumaailmaan elämysareenan sykkeessä. Kunnioitus pohjoisen ruokaa kohtaan levittäytyy loppuvuodesta 2021 avautuvan Saivo-ravintolan keittiöstä ravintolasaliin, baariin ja loungen puolelle myös astioiden välityksellä, sillä osan astioista valmistaa räätälöitynä keramiikkataiteilija Anu Pentik.
Merja Järvisen vuonna 1992 perustaman leipomo-konditoria Rönttösrouvan juuret ovat syvällä Kainuussa. Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleille matkanneet helsinkiläiset ihastuivat ikihyviksi paikalliseen perinneherkkuun, rönttöseen, ja alkoivat kysellä miten sitä saisi tarjolle Helsinkiin.

RAVINTOLA, KAHVILA & FASTFOOD

HAE ALAN AMMATTILAISIA

Lähetä juttuvinkki

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.