Ravintola, Kahvila & Fastfood

Haastavasta ja poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta Slurp onnistui vuoden 2020 aikana kasvamaan ja pääsemään tavoitteisiinsa, avaamaan uusia kansainvälisiä markkinoita sekä kehittämään palvelumallejaan. Uusien markkinoiden avaaminen Saksassa, Isossa-Britanniassa sekä tammikuun alussa mukaan tulevassa Japanissa on kasvattanut myös Slurpin henkilöstömäärää.
Tuttuun Aalto-yliopisto Töölön rakennukseen aukeaa remontin jäljiltä uusi tyylikkään rento ruokaravintola, Ravintola Töölö. Muinoin Kauppakorkean opiskelijaravintola Raflana tunnettu sali palvelee tammikuusta lähtien niin perheillallisia, liike-elämän kohtaamisia kuin nopeita after workeja. Ravintolatoimen johtajana aloittaa muun muassa Hotelli Sveitsin ja Kämpin keittiötoiminnoista vastannut Mikko Taskinen.
Smash-burgerit ovat nousseet hampurilaismaailman polttavimmaksi trendiksi. Niin kotikokit kuin ravintola-asiakkaat hurmanneiden burgereiden suosio Suomessa on kasvanut tasaisesti sen jälkeen, kun Friends & Brgrs toi markkinoille smash-hampurilaisensa vuonna 2014. Friends & Brgrs on perustamisestaan lähtien myynyt yli 3,5 miljoonaa hampurilaista, ja samalla luonut smash-valmistustavan myötä täysin uuden segmentin Suomen hampurilaismarkkinoille.
Pohjoismaiden vanhin panimo, Sinebrychoff, valmistaa juomansa 100 % uusiutuvalla energialla 1.1.2021 alkaen. Tämä tulee mahdolliseksi, kun Sinebrychoffin yhteistyökumppani Keravan Energia luopuu turpeen käytöstä, eikä juomien valmistamiseen myöskään käytetä fossiilisia polttoaineita. Merkittävä tekijä on myös lämmön talteenotto Sinebrychoffilla. Työ ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi jatkuu, sillä tavoitteena on panimon hiilineutraalius keväällä 2021.

RAVINTOLA, KAHVILA & FASTFOOD

HAE ALAN AMMATTILAISIA

Lähetä juttuvinkki

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.