Ravintola, Kahvila & Fastfood

Kun Jyväskylän kaupungin ruokapalveluissa Kylän Kattaus -liikelaitoksessa puntaroitiin tammikuussa vuonna 2020 edessä olevia haasteita, ei kukaan voinut arvata, millaisiin mittoihin vielä jouduttaisiin venymään.
Valtioneuvoston kiihtymisvaiheen maakuntiin määräämät rajoitukset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla ravintoloihin. Pelkästään asiakaspaikkamäärän rajoittaminen on vähentänyt liikevaihtoa ainakin puolella noin 30 prosentilla yrityksistä. Kysely vahvistaa tiedon siitä, että korona-altistumisia ja -tartuntoja ei ole ollut juurikaan ravintoloissa, sillä 95 prosentissa ravintolayrityksistä ei ole ollut viranomaisten ilmoittamia altistumisia eikä tartuntoja. Huolestuttavaa sen sijaan on, että 20 prosenttia yrityksistä arvioi olevansa konkurssiuhan alla kuuden kuukauden kuluttua. On tärkeää, että valtioneuvosto toimii rajoituksia harkitessaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöjen hengen mukaisesti.
Toptaste järjesti lukijaäänestyksen ajalla 22.9-13.10. Kysyttiin, mistä saa Helsingin parhaat burgerit ja vastauksista koostettiin top 10 listaus.
Lahtelainen Teerenpeli Brewery & Distillery on ehdolla maailman parhaaksi viskitislaamoksi. Maailman suurimman alkoholikilpailun vuosittain järjestävä IWSC eli International Wine and Spirit Competition kutsui Teerenpelin Panimo & Tislaamon finaaliin kilpailussa, jossa etsitään maailman parasta viskitislaamoa. Kilpailuun ei voi itse ilmoittautua vaan siihen kutsutaan. Kilpailun voittaja julkistetaan 18. marraskuuta.

RAVINTOLA, KAHVILA & FASTFOOD

HAE ALAN AMMATTILAISIA

Lähetä juttuvinkki

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.