Pohjolan Perunan ROOTY-brändille kilpailumenestystä maailmalla

Uusi kotimainen elintarvikebrändi ROOTY pokkasi kultaa kansainvälisessä brändejä arvioivassa ja palkitsevassa Transform Awards -kilpailussa.

ROOTY palkittiin uusien brändien ”Best strategic or creative development of a new brand” -sarjassa Tukholmassa järjestetyssä etägaalassa torstaina 19.8.

– Toimme Rooty-brändin tuotteineen kotimaan markkinoille maaliskuussa 2021. Haaste oli kaksiosainen: kuinka lanseerata uusi brändi, johon kuluttajilla ei ole minkäänlaista aiempaa kosketuspintaa, ja samalla uudenlaista ajattelua vaativat tuotteet, jotka eivät vastaa mitään aiemmin totuttua. Rooty ja perunan uudet käyttötavat on otettu kuluneen puolen vuoden aikana hienosti vastaan. Oli mukava nähdä, että brändi puhuttelee myös yli kieli- ja kulttuurirajojen, kommentoi Pohjolan Peruna Oy:n markkinointijohtaja Jami Teirikari tuoretta palkintoa.

Visioinnit muuttuivat todeksi: kotimainen riisi ja pikanuudeli

Rooty on kotimainen ja ekologinen vaihtoehto muualta tuoduille lisukkeille, kuten pikanuudelille, riisille ja vehnäpastalle. Tuotteiden taustalla on patentoitu innovaatio, jonka avulla peruna muotoillaan nauhamaiseksi nuudeliksi tai riisin kaltaiseksi hipuksi. Toisin kuin perinteiset pikanuudelit tai pastat, Rooty-tuotteita ei valmisteta massasta. Uusi innovaatio mahdollistaa nuudeleiden ja riisin kaltaisten hippujen valmistamisen kokonaisista tuoreista perunoista ilman apuaineita tai raskasta prosessointia.

Kaikki perunan tärkeät ravintoaineet ovat tallella

Tavallisessa kotimaisessa perunassa on vähemmän hiilihydraatteja ja kaloreita kuin useissa muissa lisukkeissa, kuten ns. kiillotetussa valkoisessa riisissä tai vehnäpastassa. Kevyempää ruokavaliota suosivat kuluttajat kaipaavat kuitenkin entistä kevyempiä vaihtoehtoja. Samaan aikaan ruoan halutaan olevan maukasta, ruokaisaa ja täyttävää.

Rooty-tuotteiden taustalla on innovaatio, jolla perunan hiilihydraattimäärää vähennetään ”pesemällä” siitä tärkkelystä pois. Käsittely on perunalle hellä ja säilyttää sen tärkeät ravintoaineet. Lopputuote on edelleen 100 % kotimaista perunaa, mutta hiilihydraatteja on jäljellä maltilliset 12 g / 100 g.

– Voidaan puhua mullistavasta uutuudesta, jota valmistetaan Suomessa ensimmäisenä maailmassa teollisessa mittakaavassa. Kiinnostus Rooty-tuotteita kohtaan on herännyt jopa nuudelien syntysijoilla Aasiassa. Pohjoinen eksotiikka ja puhtaus tuntuvat olevan valttikortteja yhdessä maistuvien, terveellisten ja ekologisten tuotteiden kanssa. Onnistunut brändäys, josta kilpailun voitto antaa osviittaa on tärkeää elintarvikkeiden globaaleilla markkinoilla, toteaa Pohjolan Peruna Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sarlund.


Kuluttajat pohtivat valinnoissaan yhä enemmän ravintoarvoja, ekologisuutta ja tuotteiden alkuperää. Myös erityisruokavalioiden suosion kasvu on maailmanlaajuinen ilmiö

– Kaupan hylly- ja allastila on kovasti kilpailtu eri tuoteryhmissä, joten valmistajan tai markkinoijan täytyy olla innovatiivinen edelläkävijä helpottaakseen tuotteidensa valikoimiin pääsyä. Rooty on saanut hyvän vastaanoton keskusliikkeissä, ketjuissa ja yksittäisissä kaupoissa. Se on niin sanotusti helppo myytävä. Peitto saatiin normaalia paremmaksi uusille tuotteille, joiden takana on mielenkiintoinen brändi, kertoo Pohjolan Peruna Oy:n myyntijohtaja Jari Järvinen.

– Rooty on monipuolinen, kotimainen, lisäaineeton, gluteeniton ja ympäristöystävällinen arjen sekä juhlan helpottaja. Samassa paketissa on niin paljon hyvää, että sitä ei tahdo uskoakaan. Tuotteen kokeilu on avainasemassa ja sen eteen teemme työtä tällä hetkellä aikamoisella vyörytyksellä. Viesti kuluttajilta on selvä: tuotetta kokeilleet ovat ottaneet uutuudet säännölliseen käyttöön. Nyt vaan kaikki riisi- ja vehnänuudelihyllyjen väleistä kohti pakasteallasta, sieltä löytyy vaihtoehto. Samalla teet helpon ympäristöteon. Olemme aloittamassa myös vientikauppaa. Rooty-tuotteet ovat herättäneet kiinnostusta kaikissa kohdemaissa, ja ensimmäiset vientiponnistelut ovat alkaneet, iloitsee Järvinen.

Rootyn kumppanina brändinrakentamisessa maineikas Ellun Kanat

– Brändit joutuvat vastaamaan ihmisten odotuksiin tuotteiden pienemmistä hiilijalanjäljistä. Lisäksi ruoka-alalla ihmiset haluavat terveellisiä ja puhtaita raaka-aineita. Rootyn kanssa rakensimme muutoksen, joka alkoi tuotteen uudistumisesta. Rakensimme Rootylle strategian, jolla pystymme puhuttelemaan uutta nuorta ja vaativaa ihmisryhmää. Tämän jälkeen muotoilimme brändin arvoja ja ydintä kuluttajille kommunikoivan visuaalisen ilmeen, kertoo Ellun Kanojen designjohtaja Sasu Haanpää.

Transform Awards on Englannista käsin johdettu kilpailu, jossa arvioidaan brändejä, tuotteiden lanseerauksia ja pakkaussuunnittelua. Palkintojen tavoitteena on tunnistaa ja palkita huippuosaamista brändäämisen innovaatioissa. Palkitsemisessa keskitytään strategioihin, sisältöön ja luovaan toteutukseen. Transform Awards palkitsee brändejä globaalisti kuudella eri alueella maailmassa.

Lisätietoa kilpailusta: https://www.transformmagazine.net/articles/2021/winners-of-transform-awards-nordics-2021-announced/

Lisätietoa Rootysta: https://rooty.fi 

Jami Teirikari, markkinointijohtaja, Pohjolan Peruna Oy
email: jami.teirikari@pohjolanperuna.fi
+358 40 903 0645

Jari Järvinen, myyntijohtaja, Pohjolan Peruna Oy
email: jari.jarvinen@pohjolanperuna.fi 
+358 50 063 8253

Pekka Sarlund, toimitusjohtaja, Pohjolan Peruna Oy
email: pekka.sarlund@pohjolanperuna.fi
+358 40 543 3956

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Tilaa lehti Diginä

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.