Samiedun Opetusravintola Paviljonki kehittää toimintaansa

Opetusravintola Paviljonki laajentaa palveluitaan ja avaa tiloissaan myymälä-kahvilan joulukuun aikana. Myymälän yhteydessä olevassa kahvilassa on tarjolla erikoiskahveja sekä suolaisia ja makeita leivonnaisia.  Asiakkaat voivat ostaa myös mukaan tuoreita leipiä ja muita herkkuja sekä Paviljongin lounasruokaa.

– Meillä on taitavia leipuri-kondiittoriopiskelijoita, jotka opiskelevat opettaja Heini Pulkkisen johdolla loihtimaan mitä herkullisempia leivonnaisia. Valikoima vaihtelee eri teemojen ja opetuksen sisällön mukaan, näin asiakkaatkin pääsevät maistelemaan erilaisia leivonnaisia, kehittäjäopettaja Laura Tynkkynen kertoo.

Tähän saakka opiskelijoiden valmistamia leivonnaisia on myyty Paviljongilla kerran viikossa torstaisin.

– Mietimme, miten voisimme tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia harjoitella enemmän ja lisätä työelämälähtöistä opiskelua. Siitä ajatuksesta syntyi idea myymälä-kahvilasta. Se antaa opiskelijoille monipuoliset mahdollisuudet harjoitella työelämätaitoja ja vahvistaa siten heidän valmiuksiaan työelämässä menestymiseen, Tynkkynen kertoo.

Samiedun eri alojen opiskelijat osallistuvat myymälä-kahvilan toimintaan. Esimerkiksi liiketalouden opiskelijat pääsevät harjoittelemaan myymälä-kahvilassa markkinoinnin suunnittelua.

Kestävä kehitys, paikallisuus ja luomu keskiössä

Paviljongilla panostetaan paikallisuuteen, luomuun ja kestävään kehitykseen niin opetuksessa kuin ravintolapalveluissa.

– Opiskelijoille opetetaan kestävän kehityksen periaatteita ja sitä, kuinka tärkeässä osassa kestävä kehitys on ravitsemisalan toimintaperiaatteissa, Tynkkynen sanoo.

Uudessa kahvilassa tarjotaan vain luomukahvia. Tulevaisuudessa tarkoituksena on lisätä tarjontaan ja mukaan ostettavaksi myös luomutuotteita sekä paikallisia raaka-aineita, joita Paviljongilla käytetään ruokien valmistuksessa.

Erilaiset teemaviikot ovat olleet suosittuja Paviljongin asiakkaiden keskuudessa. Teemaviikkoja on tarkoitus järjestää jatkossa kuukausittain, jotta eri maiden ruoka- ja kulttuuripalvelut tulevat tutuiksi niin opiskelijoille kuin asiakkaille.

Koulutuksia joustavasti verkossa ja monimuoto-opintoina

Ensi kesän ja syksyn koulutustarjontaan on tulossa erilaisia viini-, ruoka- ja leivontakursseja. Jo nyt on mahdollista suorittaa esimerkiksi viini- tai ruoan ja juoman yhdistämisen kursseja verkossa. Alasta kiinnostuneet voivat myös suorittaa eri tutkintojen osia joustavasti monimuoto-opiskeluna.

– Ravitsemisala kehittyy jatkuvasti ja on hienoa, että ihmisillä on mahdollisuus päivittää osaamistaan tai opiskella heitä kiinnostavia kursseja joustavasti ja yksilöllisesti, Tynkkynen sanoo.

Lisätietoja antaa kehittäjäopettaja Laura Tynkkynen, puh. 050 414 5719.

Liite: Kuvassa opettaja Heini Pulkkinen (vas.) ja kehittäjäopettaja Laura Tynkkynen

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Tilaa lehti Diginä

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.