Smaku kutsuu nauttimaan herkullisista Smaku-annoksista ravintoloihin ja kahviloihin

Smaku -ruokatapahtumat ovat kunnianosoitus suomalaiselle ruualle ja kotimaiselle ruokakulttuurille, yrittäjille ja lähituottajille. Smakussa maistellaan ravintoloiden ja kahviloiden ns. käyntikorttiannoksia. Smakuravintolat valmistavat vähintään yhden annoksen, jolla on tarkoitus kertoa miltä kyseinen ravintola maistuu. Yhdessä ravintolat kertovat näin annoksillaan miltä kyseinen kaupunki maistuu.

Kaikki sai alkunsa Porvoosta. Smaku syntyi ravintoloitsijoiden mahtavalla yhteistyöllä ja näin alkoi Porvoon tie tunnetuksi ravintolakaupungiksi. Porvoo on kasvanut kulinaristiseksi ruokamatkailijan paratiisiksi ja siihen on validit perusteet. Tänäkin vuonna paikalliset ja matkailijat vaeltavat Porvoon kaduilla Smakukarttoineen nauttimassa yhteisestä ruokajuhlasta.

Kaksi viikkoisen tapahtuman kruunaa Smakun päätapahtuma, joka päästään järjestämään kahden vuoden tauon jälkeen nyt 10-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Taidetehtaalla. Päätapahtumassa 3.9 päästään nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta sekä tarjotaan musiikkia korville niin puheenvuorojen kuin itse musiikin muodossa. Paikallistuottajat halutaan nostaa entistä enemmän esiin ja Smaku saa ensimmäistä kertaa Porvoolaisista ja Loviisalaisista lähiruuasta ja -tuottajista kertovan lehden, joka kantaa tapahtuman nimeä.

Porvoosta Naantaliin

Smaku järjestetään aurinkoisessa Naantalissa tänä kesänä neljättä kertaa. Smaku Naantalissa päästään maistelemaan paikallisia herkkuja niin mantereelta kuin saaristostakin. Mukana on kahdeksan ravintolaa ja makuja on upea naantalilaista tyylisuuntaa edustava kattaus.

Smaku järjestetään aurinkoisessa Naantalissa tänä kesänä neljättä kertaa. Smaku Naantalissa päästään maistelemaan paikallisia herkkuja niin mantereelta kuin saaristostakin. Mukana on kahdeksan ravintolaa ja makuja on upea naantalilaista tyylisuuntaa edustava kattaus.

Naantali tunnetaan yhtenä Suomen suosituimmista matkailukohteista. Suomen kesäpääkaupunkina Naantali tunnetaan tasavallan presidentin kesäasunnon puutarhan ansiosta, Muumeista ja erityisesti vanhan kaupungin viehättävästä tunnelmasta kahviloineen ja ravintoloineen. Nykyloistossaan Kultarannan puutarhaan voi tutustua kesän 2022 ajan, jonka jälkeen se sulkeutuu suuren remontin tieltä. Uudistuksesta päästään nauttimaan kesällä 2025.

Naantalin luostarikirkko on ollut samoilla sijoillaan jo lähes 600 vuotta. Yhä edelleen se on suosittu käyntikohde kuten aikoinaankin; pyhiinvaeltajat valtasivat tuolloin Naantalin ja kaupunkilaiset tarjosivat majoitusta ja krouveja perustettiin, jotta apua hakevat saisivat palveluja pyhiinvaellusmatkallaan.

Kesällä nautitaan myös teatterista säällä kuin säällä. Emma Teatteri kuuluu Suomen suurimpiin kesäteattereihin ja tänä kesänä upeassa, katetussa Teatteri Emmassa nautitaan komedia Miestä näkyvissä.

Naantalin Vierassatama on veneilijöiden palkitsema. Rannassa on lähes 200 vierasvenepaikkaa sekä sama määrä kotipaikkoja.

Tänä vuonna erityistä vilskettä tuovat Asuntomessut. Luonnonmaan asuntomessualue Lounatuulessa nähdään monipuolinen kattaus ihastuttavia messukoteja; omakotitaloja, pienerillistaloja, pari- ja rivitaloja sekä vapaa-ajan asuntoja. Rakentaminen on toteutettu luontoa säästäen ja pihat on pyritty jättämään luonnontilaan. Saaristoluonnon ja jylhän kalliomaaston huomioiminen ovat olleet alueen suunnittelussa keskeinen lähtökohta. Rantaan on rakentunut alueen oma aurinkovoimala, joka kerää aurinkoenergiaa älymuuntamoon. Lounatuulessa palvelut ovat lähellä ja ainutlaatuinen sijainti mahdollistaa töihin lähdön vaikka veneellä ja tarjoaa virkistysmahdollisuudet kotiovelta.

Saaristo ja tapahtumat– tämän hetken kuuminta hottia

Suomen saaristo, Saaristomeren saaristo, Turun saaristo – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kierrätpä sitten Saariston Rengastien (250 km) tai Pienen Rengastien (100 km) autolla, pyörällä tai vaikka kävellen, muista varata aikaa. Milloin matkustit viimeksi lossilla tai yhteysaluksella? Saaristossa nautitaan näkemästä ja ollaan vaan.

Naantalissa on lukuisia tapahtumia. Esimerkiksi Trumputtaja ja kirkontornista soitettava Iltavesper kuuluvat Naantalin kesään joka ilta kello 20. Naantalin Venemessut aloittavat kesän, Naantalin Musiikkijuhlat tarjoavat klassisen musiikin juhlaa ja Unikeonpäivänä 27.7. Valtakunnan virallinen Unikeko heitetään mereen kello 7.00. SunFest – festivaali tarjoaa upean kattauksen musiikkia ja Suomen nimekkäimpiä esiintyjiä Kirkkopuiston lavalla. Elokuussa nautitaan Smaku-annoksista ja Naantalin Kirjajuhlista sekä uppoudutaan keskiaikaan Naantalin Luostaripäivillä. Kaikki tapahtumat löytyvät Visit Naantalin verkkosivuilta www.visitnaantali.com.

Debyytti Loviisassa

Koronasta huolimatta Smaku laajeni myös Loviisaan ja siellä järjestettiin ensimmäinen Smaku x LWT -tapahtuma Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman yhteydessä vuonna 2021. Ravintola Seurahuoneen upeissa puitteissa maisteltiin idyllisen pikkukaupungin paikallisia makuja. Smaku x LWT järjestetään toistamiseen loppukesästä 27.-28.8. Loviisan ravintoloiden ja kahviloiden Smakuannokset ovat tänäkin vuonna niin Loviisaa itseään. Tapahtuma on kaksipäiväinen ja mukana olevat ravintolat löytyvät annoksineen saman katon alta. Luvassa on upeita vanhoja taloja, kaunis Loviisa sekä loviisalainen makumaailma tarjolla edullisin maisteluannoksin.

Loviisan matkailua kehitetään jatkuvasti ja Smaku -tapahtumaa tuetaan EAKR rahoitteisella, Uutta kasvua matkailuun Ruotsin markkinalta -hankkeella.  Matkailijoille Loviisa tarjoaa pittoreskejä puutalokortteleita, pääsyn vanhoihin taloihin ja puutarhoihin sekä mahtipontisia linnoituksia. Loviisan maalinnoitus ja bastionit Rosen sekä Ungern ovat kierreltävissä maksutta ympäri vuoden. Tilauksesta pääsee Orrengrundin majakkasaarelle vanhalla m/v Nestorilla. Svartholman saarelle matkustat kätevästi Laivasillalta tutkimaan sen linnoituksia. Mantereelta löytyy erinomaisia kohteita mm. Malmgårdin kartano, jossa voit lähteä kierrokselle itse Kreivi Henrik Creutzin kanssa tai suunnata Bongan linnaan taiteilija Riitta Nelimarkan ateljeehen. Myös Strömforsin Ruukki kannattaa ottaa vierailukohteeksi, sillä tuo yksi Suomen parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista tarjoaa elämyksiä ja aktiviteetteja laajalla skaalalla.

www.smakufestivals.com

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.