Teerenpeli on ehdolla maailman parhaaksi viskitislaamoksi

Lahtelainen Teerenpeli Brewery & Distillery on ehdolla maailman parhaaksi viskitislaamoksi. Maailman suurimman alkoholikilpailun vuosittain järjestävä IWSC eli International Wine and Spirit Competition kutsui Teerenpelin Panimo & Tislaamon finaaliin kilpailussa, jossa etsitään maailman parasta viskitislaamoa. Kilpailuun ei voi itse ilmoittautua vaan siihen kutsutaan. Kilpailun voittaja julkistetaan 18. marraskuuta.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen tislaamo kutsutaan mukaan, joten jo ehdokkuus on valtavan suuri tunnustus. Lopullisesta sijoituksesta riippumatta se nostaa meidät maailman parhaiden viskitekijöiden sarjaan, toteaa Panimo & Tislaamon toimitusjohtaja Samuli Korhonen.

IWSC palkitsi Teerenpelin viskejä huippumaininnoilla jo kesällä. Teerenpelin Kulo sai IWSC:nlaajalta asiantuntijaraadilta 98pistettä sadasta. Kulo-viskin lisäksi myös Teerenpelin toinen viski, Savu, sai kesän aikana Lontoossa järjestetyssä kilpailussa kultamitalin kevyesti savuisten viskien sarjoissa. Kultamitalien lisäksi Teerenpeli sai kilpailussa kolme hopeaa ja yhden pronssimitalin.

–      Kyllähän tuo mitalisaalis osoittaa, että teemme asioita oikein. Kyse ei ole vain yhdestä onnistumisesta vaan pitkäjänteisellä työllä syntyneestä ammattitaidosta. Kutsu maailman parhaiden viskintekijöiden kilpailuun taas osoittaa, että se on huomattu ja sitä aidosti arvostetaan, Korhonen sanoo.

Lahtelaisen viskin nouseminen maailmankartalle on paitsi osa laajempaa viskinvalmistuksen hajaantumista, myös osoitus siitä, millaiset arvot nykyään painavat – myös viskeissä. IWSC:n artikkelin mukaan viskiä tislataan ja kypsytetään tällä hetkellä yli 30:ssä maassa ympäri maailman, ”aina Meksiko Citystä Melbourneen ja Kööpenhaminasta Costwoldsiin”.

Lahti on nyt samalla kartalla. Artikkelissa todetaankin, että tämän hetken kiinnostavimmat ja eniten suosiotaan kasvattavat viskit tulevat”kaikkein epätodennäköisimmistä paikoista”:

Uuden maailman viskintekijät saavat inspiraationsa paikallisesta kulttuurista, juurista ja ympäristöstä. Samalla he keksivät uusia tapoja löytää jännittäviä makuja ja hyödyntää paikallisia raaka-aineita”, artikkelissa kirjoitetaan.

Teerenpeli yhtiöiden yrittäjä ja toimitusjohtaja Anssi Pyysing on samaa mieltä. Hän uskoo, että lahtelainen, puhtaudestaan tunnettu pohjavesi ja lähivilja sekä Teerenpelin viskien nimissäkin kuuluva viittaus suomalaisen viljankäsittelyn juuriin antavat suomalaisviskille sekä persoonallista makua että kiinnostavaa eksotiikkaa.

–      Suomalaiset raaka-aineet sopivat erinomaisesti viskien valmistukseen. On hienoa, että nämä pohjolan puhtaat ja vastuullisesti tuotetut maut löydetään nyt myös viskeistä, hän iloitsee.

Kutsukilpailun voittaja palkitaan 18.11. Normaalisti finalistit kutsutaan Lontooseen juhlavaan gaalaan, mutta tänä vuonna tuloksia jännitetään verkon välityksellä lähetettävässä palkintotilaisuudessa. Lahdessa kilistellään kuitenkin jo tänään.

–      Ehdokkuus on isoin saavutus, jonka Teerenpelin viskitislaamo on koskaan saanut, joten sille on syytä kohottaa lasi viskiä jo tänään, Korhonen ja Pyysing päättävät.

Lahdessa on tislattu viskiä vuodesta 2002. Lahtelaisviskit ovat voittaneet useita kansainvälisiä palkintoja vuosien varrella.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.