Toinen olohuoneeni, Bistro O mat

Suosittu Bistro O mat on laajentunut Kirkkonummelta myös Espooseen, Ainoan kauppakeskukseen. Ennen olen mieltänyt kauppakeskuksien ravintolat hiukan kylmiksi ja kolkoiksi, Bistro O mat sai mieleni muuttumaan.

Bistro O mat sijaitsee Food Garden -ravintolakerroksen takanurkassa. Hämyiseltä ja tunnelmalliselta tuntuva ravintola houkuttelee astumaan peremmälle. Saapuessamme ravintolaan, meitä tervehti iloinen ja tuttavallinen tarjoilija, Maria. Hän sai meidät tuntemaan olomme kotoisaksi – kuin olisimme saapuneet illallistamaan omaan olohuoneeseemme.

Tunnelma on hyvin bistromainen ja lämmin. Avokeittiö antaa rennon vaikutelman, kuin olisimme itse mukana kokkailussa. Suuri lasinen viinihuone on saanut ansaitsemansa paikan keskeltä ravintolasalia. Viinilista on hyvin kattava, löytyy niin vintage samppanjaa kuin alkuviinejäkin. Itse päädyin aloittamaan illan rosé kuohuvalla, Jeio Prosecco Rosé Brutseuralaiseni otti menututkiskelemis oluen.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo

Ruokalistalla on kaksi sesongin menua sekä à la carte lista. Ruokafilosofia perustuu perinteisen ranskalaisen ja urbaanin pohjoismaisen keittiön yhdistelmään. Annosten nimet ovat ranskaksi, mutta valmistettu kauden parhaista raaka-aineista, joista suurin osa lähellä tuotettua. Päätimme maistaa molempia sesongin menuja, jakaen annokset. Ja koska viinilista oli niin kattava, päädyimme ottamaan viinipaketin, jotta pääsisimme maistamaan mahdollisimman monia ihanuuksia.

Aloitin Hareng annoksella. Sitruunamarinoitua silakkaa, lisukkeena rasvakalan mätiä, kurkkua ja tilliperuna-aiolia oli raikas aloitus. Viinisuositus annokselle oli Francois Le Saint Sancerre Silex. Toisen menun annos oli Tartar. Annos tarjoillaan nykyään harvemmin näillä perinteisillä lisukkeilla, kuten punajuuri, punasipuli ja kaprikset. Mutta tässä miljöössä perinteinen annos oli juuri oikea veto. Keltuainen oli kypsytetty kreemiksi. Juomapariksi valikoitu Paramos de Nicasia tinto oli tuhdimpi alkuviini, mutta sopi makumaailmaltaan tartarin kanssa.

Mummolautasia ja yllättäviä viinejä

Kuka on sanonut, että koristeelliset lautaset ovat yliarvostettuja? Mielestäni nimenomaan bistroissa kuuluukin tarjoilla ruokaa ’mummolautasilta’ ja niin tehdään myös Bistro O matissa. Corégone lavaret, eli siian seläke tarjoiltiin beluga-linssien, savoynkaalin ja simpukkavaahdon saattelemana. Kalan rapea nahka ja simpukkavaahdon kuohkea koostumus oli kuin tanssia suussani. Herkulliseksi juomapariksi oli valikoitu Wolf Grauer Burgunder Trocken. 

Toisen menun pääruoka Canard oli vaikein jakaa, koska se oli niin taivaallisen hyvää. Mehukas ankan rinta ja kirsikkakastike oli kuninkaallinen kombo. Tässä annoksessa ankkaa ei oltu säästelty, vaan sitä oli runsaasti! Illan iloisin yllätys olikin tähän annokseen paritettu viini Gusbourne Pinot Noir. Makupaletti oli täyteläinen, tuhdimpi kokonaisuus, jonka olisimme voineet vannoa tulevan lämpimästä etelä-Euroopan maasta. Yllätykseksemme viini tulikin Kentistä, Englannista! Tämän vuoksi rakastan viinipaketteja. Aina tulee vastaan jotain, mitä en itse välttämättä uskaltaisi annoksille parittaa.

Valinnan vaikeus

Jälkiruokiin päästyämme, tarjoilijamme Maria pisti meidät pahan valinnan eteen. Nimittäin, hän antoi meidän valita viinin toisen menun jälkiruualle, kolmesta eri vaihtoehdosta. Luonnollisesti kysyin hänen mielipidettään ja päädyimme hänen suosikkiinsa – ja päätös oli oikea! Rommisen Baba -leivoksen kylkeen valitsemamme L’ilot, Château Haut-Bergeron Sauternes, oli nappivalinta. Beerenauslese Rosé taas komppasi suklaista Crème Brûléetä taidokkaasti. Kirsikkasorbetti oli täyteläinen ja kermainen. Loistava lopetus illalliselle.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen

Bistro O matissa ruoka on konstailematonta ja palvelu rentoa. Keittiömestari Jari Vesivalo on tehnyt pitkän uran maineikkaissa ravintoloissa, ammattitaito ja rakkaus ruokaan välittyy lautaselle.

Kauppakeskuksien ravintolatarjonta on muuttumassa monipuolisemmaksi. Matkaa Ainoaan ei kerry metrolla Helsingin keskustasta kuin 15min. Tänne voi tulla pistäytymään lasilliselle, rentoutumaan illalliselle pitkän kaavan mukaan tai huipentaa viikko herkullisella sunnuntaibrunssilla. Bistro O mat on helposti lähestyttävä, rento ja tunnelmallinen. Tänne tulen ehdottomasti toistekin!

 

Bistro O mat 

www.bistromat.fi

Limennellinaukio, 02400, Kirkkonummi | Länsituuli 5, 02100, Espoo

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.