Uudistunut ravintola Nude tekee katuruuasta rajoja rikkovan elämyksen – menun on luonut Michelin-ravintoloista oppia ammentanut Taneli Myllyvirta

Sushi seurustelee tacon kanssa. Yuzu yllättää donitsin. Kuusi kohtaa soijan. Helsingin Kasarmikadulla sijaitseva ravintola Nude ammentaa nyt maailman parhaista katukeittiöistä ja tarjoilee vierailleen mutkattomia ravintolaelämyksiä. ”Haluamme ajatella ruokaa uudella tavalla ja rikkoa kulinaristisia rajoja”, keittiömestari Taneli Myllyvirta kertoo.

”Ajatus Nuden uudistamisesta moderniksi katuruokaseikkailuksi oli muhinut mielessämme jo pidemmän aikaa. Koronapandemian alettua päätimme pistää vauhdilla toimeksi. Nyt tarjoamme Nudessa luovia ravintolakokemuksia kokeilunhaluisille kaupunkilaisille. Nude on konstailematon paikka, jossa palvelu, käsityö ja yllätykset ovat arvossaan. Annoksiamme saa myös mukaan tai niitä voi tilata suoraan kotiin”, Olo Groupin toimitusjohtaja Mikko Heinonen kertoo.

Uudistunut ravintola Nude avasi ovensa kesäkuun alussa. Kasarmikatu 44:ssa ovat aiemmin toimineet myös Olo Groupin ravintolat Emo ja Olo. Nude tarjoilee lounasta maanantaista perjantaihin (annokset 7,60–18,80, kolmen ruokalajin lounasmenu 29 e) ja on auki iltaisin tiistaista lauantaihin. Silloin tarjolla on à la carte -listan katuruoka-annoksia (7,60–25,90 e) sekä menukokonaisuuksia pidemmän kaavan mukaan nautittaviksi ja seurueen kesken jaettavaksi.

”Ruokaamme inspiroivat maailman katukeittiöt ja tarjontamme muuttuu sesonkien mukana. Hovikelpoista katuruokaa syntyy yhdistämällä huippulaadukkaita pohjoismaisia raaka-aineita leikkisästi maailman makuihin. Elämys kruunataan rohkealla toteutuksella ja esillepanolla. Mietimme ruuille sopivat viinit valmiiksi, mutta koko aterian voi nauttia myös cocktailien kanssa. Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi sushitacojamme ja yhdistämään ne uskomattoman puhtaasta vuoristovedestä tehdyn Takasago-saken kanssa”, Nuden keittiömestari Taneli Myllyvirta sanoo.

Viime elokuussa Nudessa aloittanut Myllyvirta on aiemmin työskennellyt muun muassa Tukholmassa kahden Michelin-tähden Oaxen Krogissa ja yhden Michelin-tähden Esperantossa sekä Australian Melbournessa Lûmé-ravintolassa. Myllyvirta siirtyi Nuden keittiömestariksi Olo Groupin Michelin-tähdellä palkitusta ravintola Olosta. Nuden ravintolapäällikkönä toimii Henna Kokkonen.

Nuden kehittämisessä on mukana myös Olo Groupin ravintoloitsija Pekka Terävä. Hän vastaa Olo Groupin ravintoloiden tarjonnan kokonaisuudesta.

Lisätietoja antavat
toimitusjohtaja Mikko Heinonen, Olo Group, 050 661 45, mikko.heinonen@olo-group.fi
keittömestari Taneli Myllyvirta, Nude, 041 434 9228, taneli.myllyvirta@nude-ravintola.fi

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.