Kuva: Boulis Oy
Hyväntuulinen, valoisa ja tunnelmallinen ravintola houkuttelee asiakkaita viettämään yhdessä kiireetöntä laatuaikaa
Ravintola-alalla myllertää tällä hetkellä voimakkaat murroksen ja muutoksen tuulet. Samaan aikaan kun ala on kärsinyt työvoimapulasta, korkeista hinnoista ja asiakkaiden no-show-ilmiöstä, se on muuttanut muotoaan yritysten kehittäessä omia toiminta tapojaan kilpailun seurauksena.
Oman vivahteen haasteisiin antavat digitalisaation haltuunotto, kansainvälistyminen, kestävä kehitys, sekä tämän päivän valveutuneet työntekijät, jotka kyseenalaistavat hierarkioita ja odottavat esimiehiltä erilaisuuden hyväksymistä, ympäristöasioihin perehtymistä sekä joustavuutta.
Ravintola-alalla pärjääminen vaatii erinomaista asiakaspalvelua, ruuan tasalaatuisuutta, tuoreita ja paikallisia raaka-aineita, kestävän kehityksen mukaisia ruoka-annoksia, hyvää sijaintia ja viihtyisää ympäristöä, luotettavan ja nopean kotiinkuljetuspalvelun, sekä kaikkien lompakolle sopivan hintatason. Tämäkään ei vielä riitä, sillä jokaisella ravintolalla täytyy olla lisäksi oma strategia, jonka avulla se markkinoi itseään hieman erilaisena elämyksenä.
Wolt ja Foodora ovat tämän päivän ravintoloille lähes välttämättömiä kumppaneita, sillä ruoan tilaamisesta kotiin on tullut arkipäivää sen helppouden vuoksi. Ravintoloitsijoita haastavat niin ikään some kanavien ja tekoälyn haltuun ottaminen, sillä niiden sujuva käyttäminen tehostaa huomattavasti markkinointia ja helpottaa tilausten vastaanottamista.
Heikon taloudellisen aikakauden ja ihmisten kulutuskäyttäytymisen myötä ravintolapalveluita käytetään kokonaisuudessaan eri tavalla kuin ennen. Tämän päivän nuorten aikuisten alkoholin juominen on vähentynyt selkeästi, samoin kuin ihmiset panostavat yhdessä ajan viettämiseen erityisesti viikonloppuisin. Maukkaiden liharuokien ohella tarjolla täytyy olla myös kasvisruokavaihtoehtoja, sekä cocktailien ohella monipuolisesti erilaisia moctaileja.
Juomakulttuurin muutos heijastuu suoraan myös alkoholittomiin olutjuomiin. Raittiimman ilmiön taustalla vaikuttavat voimakkaasti tieto terveellisimmistä elämäntavoista, juomien parantunut ja monipuolistunut laatu, sekä yleinen suhtautuminen raittiuteen.
Ravintolakulttuuri kaikkineen on muuttanut muotoaan voimakkaasti. Nuhjuisten, tunkkaisten ja hämärien tanssiravintoloiden aika on ohi siinä kuin ihmiset hakeutuvat syömään ja viettämään aikaa erilaisia teemoja ja elämyksiä tarjoaviin paikkoihin.
Tämän päivän lapsiperheet ovat erityisen valveutuneita ja hakeutuvat syömään paikkoihin, missä lapsille on tarjolla leikkinurkkaus ja samat ruoka-annokset kuin aikuisille.
Uusia tuulia
Kempeleen kunnassa, kahdessa eri osoitteessa sijaitsevat uutta ja raikasta ravintolakulttuuria edustavat Boulis Zemppi ja Boulis Kempeletalo. Molempia eri ruoka konseptilla toimivia ravintoloita luotsaavat yhdessä yrittäjäkumppanit Riku Laine ja Marisa Rakennuskoski.
Syksyllä 2021 avattu Keilaravintola Boulis Zemppi tarjoilee keilailun ohella arkisin raikasta ja terveellistä lounasta, sekä viikonloppuisin tuoreista raaka-aineista valmistettuja mäiskepottuja ja bolleroita omasta grillistä.
Monialaisina yrittäjinä Laine ja Rakennuskoski ovat kehittäneet Boulis Zempistä erilaista ohjelmaa ja teemailtoja tarjoavan ajanvietto- ja kokoontumispaikan, missä ihmiset voivat syödä, juhlia ja nauttia toistensa seurasta rennolla fiiliksellä. Boulis Zempissä on järjestetty vuosien varrella monipuolisesti erilaisia livemusiikki- ja stand up -iltoja. Esiintyjinä on ollut niin paikallisia trubaduureja ja koomikkoja kuin myös tunnetumpia bändejä.
Näiden lisäksi Bouliksessa järjestetään tietovisailtoja aina perjantaisin ja viikonloppuisin myös hohtokeilataan, joten hyvä meno on aina taattu.
Tammikuussa 2026 avatun Boulis Kempeletalon myötä yritys on pystynyt hyödyntämään jo olemassa olevien vankkojen ammattilaisten osaamista ja tarjoamaan osa-aikaisille työntekijöille lisätyötunteja. Boulis Kempeletaloa voidaan kutsua bistrotyyppiseksi kahvila- ja ruokaravintolaksi, mikä eroaa muista vastaavista paikoista valoisuudellaan ja olemalla koko kunnan yhteinen olohuone.
Boulis Kempeletalon asiakkaat saavat nauttia arkisin muhkeasta salaattipöydästä ja tuoreista raaka-aineista valmistetusta lounaasta, sekä viikonloppuisin eri makuyhdistelmiä tarjoavasta bistrotunnelmasta. Uuden Bouliksen kokonaisuus rakentuu tarkkaan harkituista makuyhdistelmistä, ammattitaitoisesta palvelusta, sesongin parhaista raaka-aineista, sekä rennon ylellisestä tunnelmasta.
Koska Laine ja Rakennuskoski ovat hypänneet ravintola-alalle liikunta- ja kuntoutusalan palvelujen puolelta, heitä on luotsannut alkuun ravintola alan konkari Joonas Soini ja nyt viimeisen kahden vuoden ajan pitkän uran alalla nähnyt ja kokenut Mikko Pernu.
Terveellistä ja puhdasta ravintoa
Laine ja Rakennuskoski haluavat antaa oman panostuksensa hyvinvointialan ammattilaisina alueen asukkaille ja muille vierailijoille Bouliksen tarjoamien monipuolisten herkkujen kautta.
– Meidän molemmissa toimipisteissä tarjotaan puhtaista ja terveellisistä aineksista valmistettua ruokaa ilman liiallista hiilarimättöä. Haluamme kertoa tällä tavalla, että vatsan saa täyteen myös terveellisillä valinnoilla, konsernin kehitysjohtaja ja markkinoinnin johtamisesta vastaava Rakennuskoski kuvailee.
Koska yrittäjillä itsellään ei ole aikaisempaa kokemusta ravintolamaailmasta, Bouliksen ravintolapäällikkönä työskentelevä Mikko Pernu on ottanut erilaisten ravintola-aterioiden ja skandinaavisten makuyhdistelmien kehittämisen vastuulleen.
– Minulla on yli 20 vuoden moniulotteinen kokemus alalta, joten tiedän ja tunnen aika hyvin maamme maukkaimmat ja halutuimmat ateriakokonaisuudet. Nyt me näissä molemmissa Bouliksissa pyrimme tuomaan näitä makuja esille omalla tavallamme terveellisellä otteella. Sen lisäksi, että suunnittelemme eri kokonaisuuksia itse, kuuntelemme aktiivisesti joka päivä asiakkaiden palautteita ja toiveita, joiden perusteella keittiömme eli köökimme ammattilaiset loihtivat makuhermoja kutkuttavia kokonaisuuksia, hän painottaa. Pernu jatkaa, että heille laatu on kaiken A ja O.
– Meille laatu tarkoittaa kokonaisuutta, johon sisältyy terveelliset ja tuoreet raaka-ainekset, ruuan maku, ammattitaitoinen ja ystävällinen palvelu, viihtyisä ja tunnelmallinen ympäristö ja jopa ruoka-ainesten koko. Kun kiinnitimme huomion laatuun, tuplasimme muun muassa Zempin lounaan kävijämäärät. Otimme huomioon pienimmänkin asian, kuten esimerkiksi salaattipöydän tuorekurkkujen palojen koot, hän huomauttaa.
Pernu jatkaa, että tällä hetkellä he voivat olla puhtaasti ylpeitä siitä, että Bouliksen muheva salaattipöytä kestää vertailun koko Suomen mittakaavassa.
– Sen lisäksi, että kiinnitämme erityistä huomiota laatuun, meille on tärkeää taata myös asianmukainen hinnoittelu. Olemmekin pitäneet hinnoittelun maltillisena kaikessa toiminnassamme, juomapuolellakin. Meillä on tällä hetkellä yksi lähiseudun upeimmista viinilistoista ja tarjolla on toki laaja valikoima myös alkoholittomia tuotteita. Meille voi tulla viettämään aikaa isommallakin porukalla tai vaikkapa piipahtaa pullakahvilla iltakävelyn puitteissa. Meillä pyritään käyttämään ja hyödyntämään paikallisia raaka-aineita ja teemmekin yhteistyötä muun muassa Tuohinon tilan, Pitojen Helmen ja Pietilän tilan kanssa. Meillä valmistetaan muun muassa aamiaisen kaurapuuro Tuohinon tilan kaurasta ja Bistron jälkiruoassa käytetään Pitojen Helmen gelatoa, hän painottaa tyytyväisenä.
Yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä
Kuntoutuspuolella pääasiallisesti työskentelevä Boulis Oy:n ja Easymoven toimitusjohtaja ja liikunta-alan ammattilainen Laine kertoo heidän panostavan voimakkaasti yhteistyöhön muiden paikallisten yrittäjien kanssa sekä työntekijöiden hyvinvointiin.
Rakennuskoski kertoo, että heidän henkilöstöeduistansa löytyy muun muassa etuja kuntosali- ja kuntoutuspalveluihin, keilaukseen, ruokaan sekä e-passietuus.
– Hyvillä ja hyvinvoivilla työntekijöillä on suuri merkitys, joten heistä täytyy pitää hyvä huoli. Vietämme henkilöstön kanssa virkistyspäiviä, järjestämme kehityskeskusteluja ja käytössämme on hyvät työterveyspalvelut. Meillä pyritään siihen, ettei täällä näy ja käytetä turhia hierarkioita, vaan jokainen voi kertoa omia mielipiteitään, tuntemuksiaan ja ehdotuksiaan avoimesti. Hyvällä esihenkilötyöllä ja työntekijöiden hyvinvoinnilla on suora yhteys
asiakaskokemukseen, joka heijastuu puolestaan positiivisesti. Meille on erityisen tärkeää perehdyttää myös jokainen työn tekijä ja harjoittelija hyvin. Bouliksissa työskentelee tällä hetkellä 19 työntekijää ja teemme mielellämme yhteistyötä ja hyväntekeväisyyttä Kempeleen alueella, hän painottaa.
Laine ja Rakennuskoski kertovat, että he toimivat yhteistyössä erityisesti paikallisten yrittäjien kanssa ja tukevat myös eri seurojen toimintaa.
– Boulis Oy on muun muassa tarjonnut Easymove Oy:n ja Tuohinon tilan kanssa yhteistyössä kempeleläisille kouluikäisille maksuttoman aamupalan kesäkuussa 2024 ja 2025. Pyrimme aina tekemään hyvää paitsi henkilöstölle ja asiakkaille, myös yhteiskunnalle. Teemme hyväntekeväisyyttä ja sponsorointia meille tärkeille kohteille ja yksi näistä tärkeistä kohteista ovat lapset ja nuoret, sekä heidän hyvinvointinsa, Rakennuskoski tiivistää lopuksi hymyillen
Teksti: Minna Korva-perämäki