Vuodesta 1943 toiminut oululainen perheyritys Kotivara uudistuu: uusi visuaalinen ilme ja tuoteportfolio tarjoavat jatkossa uutuuksia meetvursti-, salami- ja kylmäsavutuotteisiin. Kokonaisvaltainen uudistus syntyi tarpeesta vastata ajan henkeen: jo yhdellä viipaleella saa runsaasti makua ruoanlaittoon ja ikivanha valmistusmetodi on vastaliike pikaruoalle.
Moni asia on lähes sadan vuoden varrella muuttunut, mutta Kotivaran ominaisen maun perusta on sama. Se ei ole salaisuus, mutta vaikeasti kopioitavissa se on. Ainutlaatuinen maku perustuu aikaan, pitkiin kypsytysaikoihin ja resepteihin, jotka ovat hioutuneet jo miltei vuosisadan ajan. Artesaaniosaaminen on periytynyt perustaja Paavo Orvolasta lähtien, lihamestarilta toiselle jo yli 80 vuoden ajan.
Kuluttajien suhde lihaan on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Siinä missä liha oli aiemmin arjen peruspilari ja runsaan kulutuksen symboli, nykyisin sen rooli on harkitumpi ja erityisempi. Kuluttajat arvostavat laatua, alkuperää ja vastuullisuutta, mikä näkyy kasvavana kiinnostuksena kotimaiseen lihaan, eläinten hyvinvointiin ja ympäristövaikutusten vähentämiseen. Samalla autenttisuus, käsityöläisyys ja pitkät kypsytysajat ovat nousseet keskiöön, kun tuotteilta odotetaan tarinoita ja ainutlaatuisia makuelämyksiä. Tähän Kotivaran uudistus vastaa.
Hyvä liha on harkittu valinta
Muutos ajattelutavassa – ‘vähemmän mutta parempaa’ – on ollut keskeinen syy Kotivaran brändiuudistukselle. Portfolio uudistettiin asiakaslähtöisesti vastaamaan ajan tarpeita ja odotuksia.“Haluamme vastata nykypäivän kuluttajien odotuksiin tarjoamalla tuotteita, jotka ilmentävät aikaa, laatua ja vastuullisia valintoja tavalla, joka kunnioittaa pitkää perinnettämme”, kertoo Saara Orvola, Kotivaran markkinointi- ja brändijohtaja.
“Siinä missä liha oli aiemmin ruokapöydän peruspilari, nykyisin se on harkitumpi valinta, jossa korostuvat laatu ja makuelämykset”, kertoo Orvola.
Lihan on lunastettava paikkansa kuluttajan lautasella aidosti merkityksellisellä tavalla.
Hyvää Suomesta on merkki kotimaisuudesta
Kotivara keskittyy jatkossa yhä vahvemmin kotimaisiin raaka-aineisiin, innovaatioihin ja tuotteisiin, jotka innostavat ruoanlaittoon.
“Valikoimassa käytetään kotimaista naudan-, porsaan- ja poronlihaa ja valmistusmetodimme on vastaliike pikaruoalle: pitkään kypsyneet ja pitkään säilyvät kestomakkarat ovat myös 2020-luvulla elintarvikkeita, joita arvostetaan. Yhdellä viipaleella saa makua niin leivän, pizzan kuin keiton tai salaatin päälle”, kertoo Orvola.
T-median vuonna 2024 teettämässä Luottamus & Maine -tutkimuksessa Kotivara sai parhaimmat pisteet tuotteistaan ja palveluistaan. Jatkossa kotimaista lihaa sisältävät lihavalmisteet tunnistaa Hyvää Suomesta -merkistä ja pakkauksissa annetaan ikoneilla vinkkejä tuotteen käytöstä.
Fermentointi on ikivanha valmistusmenetelmä
Kotivaran tuotteet valmistetaan edelleen pitkällä, jopa neljän viikon kypsytysajalla, joka antaa niille ainutlaatuisen maun ja säilyvyyden. Laadukkaiden lihatuotteiden valmistus on enemmän kuin pelkkä prosessi – se on sitoutumista, huolella valittuja reseptejä, ammattitaitoa ja intohimoa. Kotivaran meetvurstien ainutlaatuinen maku syntyy fermentoinnista, ikivanhasta valmistusmenetelmästä, joka antaa tuotteille paitsi erottuvan maun myös pitkän säilyvyyden.
Fermentointi tiivistää makua ja ja parantaa valmisteen luontaista säilyvyyttä. Tämä perinteinen menetelmä selittää myös sen, miksi 100 grammaan meetvurstia käytetään jopa 140 grammaa lihaa: kosteuden haihtuessa liha tiivistyy ja lopputuotteeseen jää vain sen parhaat ominaisuudet. Tämä prosessi on paitsi makuelämysten, myös tuotteiden korkean laadun perusta.
Lisätietoja:
Saara Orvola, markkinointi- ja brändijohtaja
Kotivara Oy
saara.orvola@kotivara.fi, p. 040 542 8766
Kuvat ja haastattelupyynnöt
Laura Helander / Viestintätoimisto Topiikki Oy
laura@topiikki.com, p. 050 329 6338