Vähätorilla, Linnankadulla palveleva Café Carré on monelle tuttu, tunnelmallinen kahvila, jonka yhteydestä löytyy myös pieni lahjatavarapiste.
Sanna Koponen-Yöntilä on toiminut Café Carréssa yrittäjänä reilun vuoden. Sinänsä yrittäjyys ei ole energiselle Sannalle mitään uutta, sillä hän on ehtinyt pyörittää aiemmin muun muassa eläintarhaa, koirahoitolaa sekä eläinkauppaa.
– Viimeiset viisi vuotta toimin erään rakennusliikkeen myyntipäällikkönä ja olen myös kiinteistövälittäjä. Palkkatöihin kyllästyttyäni halusin aloittaa jälleen jotakin omaa. Ihastuin Café Carrén tunnelmaan ja muutaman käänteen jälkeen päädyin ostamaan liiketoiminnan itselleni, hän kertoo hymyssä suin.
Kahvilakäynti on monelle hemmotteluhetki
Café Carré on toiminut jo kymmenisen vuotta loistavalla paikalla Aurajoen varrella lähellä tuomiokirkkoa, vanhassa tunnelmallisessa kivitalossa. Kahvilan lämmin ja ajaton tunnelma, sekä huolella mietitty harmoninen interiööri luovat viihtyivät puitteet kahvihetkelle ja ruokailulle.
– Monet viettävät meillä aikaa opiskellen tai töitä tehden. Kahvilassamme kokoontuu säännöllisesti myös erilaisia ryhmiä ja ystäväporukoita, ja täällä voi lisäksi kokoustaa, Sanna kuvailee.
Kesäisin kahvilan terassi täyttyy sekä paikallisista että matkailijoista, jotka saapuvat nauttimaan jokimaisemista. Yrityksellä on myös oma jäätelötehdas, Påps & Skål, jonka maukkaat jäätelöt kruunaavat kesäpäivän.
Kahvila tarjoaa kattavan valikoiman suolaisia ja makeita leivonnaisia.
– Pyrimme siihen, että aina löytyy myös gluteenittomia, vegaanisia ynnä muita. erikoisruokavalioihin soveltuvia vaihtoehtoja. Kehittelemme uutta säännöllisin väliajoin.
Suolaisista tarjottavista suosikeiksi ovat muodostuneet piiraat sekä täytetyt Bretzel-kolmiot. Makeista mainittakoon valkosuklaa vadelmapulla sekä suussa sulavan ihanat leivokset. Tuotevalikoima vaihtelee sesonkien mukaan, joskin mukana on myös klassikoiksi muodostuneita tuotteita, joita pitää aina löytyä vitriinistä.
Eteenpäin aina uutta ideoiden
Monipuolinen erikoiskahvirepertuaari takaa mieluisan kahvilakäynnin. Lisäksi tarjolla on laadukasta suodatinkahvia.
– Ideoimme uusia kahveja sekä makuja joka sesonkiin ja kaikki kahvimme voidaan valmistaa myös kofeiinittomana, Sanna huomauttaa.
Myös teevalikoima on laaja sekä haudutetun teen että pussiteen osalta. Sanna pitää luotettavan henkilökunnan merkitystä onnistuneessa kokonaisuudessa tärkeänä. Sannan apuna kahvilassa työskentelevät hänen siskonsa Satu sekä poikansa Luukas.
– Sen lisäksi olen onnistunut löytämään hyvän työntekijän, Mirkan, joten tällä kokoonpanolla mennään. Kesällä kahvilassamme on ollut apuja myös henkilöstö vuokrausyrityksestä, hän kertoo.
Tuleva sesonki näyttää Sannan mukaan hyvältä ja uutuustuotteiden suunnittelu on työn alla.
– Suurimpia onnistumisia ovat ne hetket, kun asiakas lähtee onnellisena kahvilasta kehuen tuotteitamme ja kahvilamme ilmapiiriä, Sanna Koponen-Yöntilä toteaa.
Haastattelu: Irmeli Kojonen
Kuvat: Café Carré